Mitä tahansa voi harrastaa rennosti tai sitten vakavasti.
Urheilu ei ole koskaan kiinnostanut minua harrastuksena, koska aina löytyy niitä, jotka tekevät harrastuksesta ainakin minulle vaikeaa. "et ota tätä hommaa vakavasti", "et osaa sääntöjä ", "miten voitkin olla noin kömpelö", "ethän sinä jaksa", "et sinä enää kehity", "et pääse joukkueeseen"...
Minulla on siis vähän traumaattinen suhde urheiluun.
Suhde ei ole kuitenkaan traumaattinen liikuntaan. Partiossa saa kyllä monipuolista liikuntaakin, kun vaan järjestää näitä liikunnallisia juttuja. Me aikuisethan niitä liikunnallisiakin juttuja voidaan järjestää.
Jos ollaan jossain projektissa mukana, niin sitten siihen projektissa olevaan tehtävään on tietysti suhtauduttava vakavasti ja hoidettava tehtävänsä kunnolla.
Muuten partio on siinä mielessä mukava harrastus, että aikuistakin saa lapsettaa vaikka kuinka paljon. Itselleen jos osaa nauraa, niin sitä saa tehdä aika usein. Partio on siis vastavoima vakavamieliselle aikuisuudelle.
Tehdessäni Ko-Gi kehittämistehtävääni, jouduin pohdiskelemaan paljon suhdettani partioon, suhdettani lippukuntaani ja suhdettani partiossa toimiviin muihin aikuisiin. Lopputulos minulla oli se, että parhaiten tulen toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ottavat myös partioharrastuksen rennosti.
Minusta partio sopii parhaiten rennoille tyypeille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti